Suunnittelua asiakkaan ehdoilla
Kävimme suunnittelukäynnillä kohteessa, jossa saimme perustiedot ja hyvän käsityksen remontin alasta, ja kohteen ilmeestä. Suunnittelussa hyvin tärkeää sen lisäksi, että remontoitavasta tilasta saadaan visuaalisesti kauniin näköinen ja toiminnallisesti järkevä on se, että uusi tila soveltuu yhteen myös olemassa olevien ja mahdollisesti aikaisemmin remontoitujen tilojen kanssa. Myös talon arkkitehtuuri ja talon sijainti ilmansuuntineen vaikuttaa sisustussuunnitteluun.
Asiakas tuli suunnittelupalaveriin Gallerialle seuraavalla viikolla. Kohteessa eniten tilamuutoksia tuli saunan oven sijaintiin ja lauteiden muotoon, sekä kiukaan paikkaan. Suihkuja oli alunperinkin 2kpl ja ne jätettiin samalle seinälle missä ne olivatkin. Saunan ovi siirrettiin keskeltä seinää oikeaan reunaan jotta saunaan mahtui jatkossakin L mallinen laude, sekä koko lattian peittävä jalkataso. Kiuas muutettiin seinä malliseksi, sen viedessä vähemmän tilaa siten. Saunan seinää pohdittiin pitkään, laitetaanko koko lasia vai puolilasia. Saippuahylly ratkaisi asian. Laatoiksi asiakkaalle oli laitettu ehdolle pari vaihtoehtoa, joista suunnittelijan ykkösvaihtoehto valikoitui jatkoon. Koko määräytyi hyvin pitkälle tilan mittojen mukaisesti, 60×120 kokoinen laatta sopi tilaan ilman pieniä soiroja. Suurempi laatta suurentaa tilan tuntua, kun palastelu jää vähemmälle. Saunan materiaaliksi valittiin melko nopeasti tummapaahtoinen Keisaripuu, eikä ihme, onhan se upea. Metalleihin valittiin rauhallinen ja hempeä nikkeli. Kiuaavalinta oli myös selkeä, Iki Kiukaan Seinä-Iki oli kaikinpuolin paikalleen sopiva. Vielä kertaalleen mietittiin valaistusta, ja päädyttiin sekä epäsuoraan että suoraan valaistukseen ja kaikki suora valo laitettiin himmentimen taakse tuomaan helppoa vaihtelevuutta. Tilat mallinnettin hahmottamista helpottamaan. Yksinkertaisetkin mallinnokset auttavat usein pääsemään yleiskuvasta käsitykseen helpommin.